Mitkä hemmetin pikkulautaset!?

Kävipä tänään niin, että annoin itselleni luvan häähumuun ja ostin ne kuuluisat ensimmäiset asiat häitä varten: 13 ruokalautasta. - Siis mitä?

Tituleeraan itseäni tästä lähtien hulluksi lautasmummoksi (tai morsiameksi).

Haluan häistä siis meidän näköiset ja vaikka en tieten tahtoen halua tehdä kaikkea eritavoin kuin joku voisi pitää häänormina, niin onhan tämä hauska tilaisuus hupsutella ja päästää luovuus valloilleen. Olen siis jo jonkin aikaa haaveillut, että ruokapöytiin katettaisi kaikille erilaiset lautaset. Tämä siksi, että olen sellainen sillisalaattipersoona ja höperö boheemi taiteilijasielu. Mutta vaikka väitän omaavani esteettistä silmää ja pidän kauneudesta ja harmoniasta, niin en ole kyllä huolitellun näköinen neitokainen eikä kodissani ole yhtä nurkkaa, jossa kaikki olisi täydellisesti paikoillaan. Sopulia hirvittää vieläkin miten kaaottinen kodinkuva minulla on. Tavaran paljous ja kaaottisuus vain tuovat minulle turvaa.

Mutta niihin lautasiin. Olen myös henkeen ja vereen kirpputori-ihminen, enkä osta juuri ikinä mitään uutena. Tietysti myös nämä haaveilemani lautaset tulee ostaa kirpparilta jo ihan budjetin takia. Ja mitä erilaisempi, sen ihanampi! Harmikseni kuitenkin huomaisn, että mitä erilaisempi vati, sen todennäköisemmin se on Arabiaa, ja ehdoton asettamani euromäärä lautasta kohden on kaksi kolikkoa. Heipat siis makeille horoskooppilautasille.

Yritän myös pitää mielessäni vieraiden näkökulman. Ehkä jotakin hirvittää ajatus käytetyltä astialta syöminen (eivätkö kaikki astiat ole aina käytettyjä?), ja toista taas voi hirvittää, että kaikki lautaset nyt ei vaan ole kokonaisen ruokalautasen kokoisia, vaan pienen pinta-alan vuoksi ruokaa täytyy ehkä joutua hakemaan lisää. Vilpittömästi kuitenkin toivon, että vieraat arvostaisivat tätä pientä vaivannäköä tehdä juhlista muistettavat, ja allekirjoitan vielä: rennot.

Alan kuulostaa omaan korvaani jo ihan snobilta mutta myönnettäkööt, että kirppisreissu ei mennyt hirveän aurinkoisissa merkeissä ja lievä kiukutukseni taitaa nyt puskea aika pahasti läpi.

Pahoittelut siis siitä ja pidetäänpä tämä häähömpötys kuitenkin mahdollisimman positiivisena asiana. : )

Hey you, hold my beer!

Vuosi vaihtui iloisissa merkeissä. Kilistimme samalla muutamien ystävien ja uusienkin tuttavien kanssa rinkulointiamme lahjaksi saadulla shampanjalla. Koska ajankohta oli nopea päähänpisto, oli monella ihmisellä jo muita suunnitelmia vuoden vaihteeksi. Joukosta uupuikin eräs häihinkin liittyvä henkilö, eli pitkäaikaisin ystäväni Eewokki. Olemme tunteneet yli puolet elämästämme ja kohtalon oikuista olemme seuranneet toisiamme moneen paikkaan ja tilanteeseen, viimeisimpänä jälleen samalle paikkakunnalle. Siispä jo ennen kuin tapasinkaan Sopulin, oli hänelle kaason paikka varattu. Tätä vahvisti entisestään se, että muutaman vuoden olemme jo höpöttäneet häistä ja vertasimme häähaaveitamme keskenään. Eewokki onkin takuuvarmasti mukana askarteluissa ja hääpukuostoksilla kun niiden aika tulee.

Eewokki tuli meille eräs päivä käymään kun olimme sopineet kilistelevämme erikseen hänen kanssaan. Mitään sen suurempia "Tuletko kaasokseni"- kortteja ei mielestäni tarvittu. (Ehkä lähempänä häitä voi olla jotain virallisempaa ;) ) Kilistimme kihlaustamme ja huikkasin myös että "Tulevalle kaasolle".



Olen jo jonkin aikaa miettinyt myös toista kaasoa. Ystäväni ovat kaikki todella erilaisia ja heillä on kaikilla ihania piirteitä. En epäile, etteikö yksi kaaso pärjäisi tehtävissään, oli se kuka vain, mutta ajattelin, että joitain asioita olisi ehkä helpompi jakaa keskenään. Olen melko vaativa tyttö ja onkin oppimisen paikka antaa toisten ihmisten käsiin niin tärkeän asian kuin hääpäivän kulku ja siihen liittyvä vastuu. Ja tällä tarkoitan vain sitä, että toivon kaasoiltani ja bestmanilta tilannetajua ja rohkeutta tarttua ohjelmankulkuun, käytännön asioihin ja tarpeen tullen olla itse esillä ohjaamassa tilannetta, jotta me Sopulin kanssa voisimme nauttia rennoin mielin juhlasta. Tietenkin kaiken lähtökohta on hyvin suunniteltu ja delegoitu päivä, ja tottakai olemme aina käytettävissä jos jotain ennalta arvaamatonta tulee vastaan.

Sopuli on paria vaihtoehtoa miettinyt parhaaksi miehekseen ja innolla odotan mihin tulokseen hän tulee. Päätimme kuitenkin ottaa nyt ihan rauhassa näiden asioiden kanssa ja ajattelin itsekin kysyä tuota toista kaasoa vasta hyvän tovin päästä. Eihän sitä yhtään tiedä mitä nämä lähivuodet tuovat tullessaan...

Ootsie tämän kylän poikii?

Mitä meistä kertoisin?

Etelä-Karjalaisuus on meillä molemmilla veressä. Synnyin ja vartuin Lappeenrannassa, Atomien ja Vetyjen luvatussa kaupungissa, ja alkujaan Imatralta kotoisin oleva Sopulikin oli asunut siellä jo hyvän tovin niihin aikoihin kun tutustuimme. Meidän tarina alkaa alkusyksystä 2011. 

   Olin ollut viettämässä veljeni kanssa iltaa kaupungilla kun tiemme erkanivat ja minä olin raahautumassa kotiin. Matkalla yön myöhäisinä tunteina pysähdyin hetken mielenjohteesta juttelemaan nuorelle naiselle ja miehelle kadunkulmassa, jossa he istuskelivat. He ehdottivat että lähtisin miehen kämpille yötä jatkamaan ja sehän passasi. Kävelimme, juttelimme ja erään kirkon kohdalla pysähdyimme kiipeilemään puuhun. Jonkun mielestä typerää mutta juuri tuona hetkenä kun nämä sankarit kiipesivät paksua runkoa pitkin sen alaoksille, ymmärsin jonkinlaista hengenheimolaisuutta olevan ilmassa. Loppuilta(aamu) jääköön kirjoittamatta mutta jossain vaiheessa oli höpöttelyt höpötelty ja minun oli aika lähteä kotiin. 

   Tästä noin viikko eteen päin kaupungissa järjestettiin läpi illan ja yön jatkuva tapahtuma ja olimme vanhan tuttavani ja hänen tuttujen kanssa sen johdosta kylillä pyörimässä. Matkamme päätyi jossain vaiheessa iltaa kuppilaan ja sattuipa tämä viikon takainen tuttu mieshenkilökin siellä olemaan ja päätin nykäistä hihasta. Juttumme lähtikin luistamaan niin, että unohdin alkuperäisen porukkani ja vietimme loppuillan kuppilassa tämän Sopuliksi esittäytyneen ihmisen ja hänen ystäviensä kanssa. Minullahan ei ollut mitään takaa-ajatuksia Sopulin suhteen mutta jossain vaiheessa kun Sopulin käsi eksyi pöydän alla jalalleni ja kotiini saattaessaan Sopulin antaessa suudelman huulilleni saatoin ehkä muuttaa mieltäni...

   

Tällä hetkellä asumme siis jo toisaalla opiskelujen johdosta ja paljon on ehtinyt tapahtua vuosien varrella. Noista viattomista ajoista tuntuu olevan jo pieni ikuisuus. Kuitenkaan ihan kaikki asiat eivät onneksi muutu. Olemme yhä vähän hupsuja ja saatamme saada päähän ties mitä (Sopuli taittoi mm. jalkansa pari vuotta sitten kiipeillessään jälleen, vanhemmiten sitä altistuu tapaturmille helpommin) ja meillä (huono)huumori ja hassuttelu kuuluvat arkeen. 

   Perheeseemme kuuluu myös kissoja, jotka asustivat minulla ennen kuin tapasimme. Sopuli vannoutuneena koiraihmisenä saikin kerralla totutella kissamaiseen arkeen ja onkin nyt avannut sydämensä myös maukujille. Ja kakunkoristeenhan päätin liittyvän kissoihin. 

Tässä tämmöinen pieni briiffaus meistä. Ehkä kuulemme yksityiskohtaisemmin joskus lisää?

Ovi salaiseen puutarhaan

Uskallan nyt tehdä vastoin suosituksia ja postailla inspiraatiokuvia suoraan Pinterestistä, sillä en äkkiseltään ja laiskuuttani löytänyt sivustoa josta löytäisin ilmaisia kuvia. Blogini ei myöskään ole missään nimessä kaupallista tarkoitusta varten. Anteeksi jo etukäteen, olen huono ihminen. 

Eli itse asiaan. Häät ovat vielä valovuosien päässä, eikä kihloistammekaan ole paria viikkoa pidempään. Vuosikin vaihtuu vasta muutaman päivän kuluttua mutta mitäpä tuosta. Häähöplä kun iskee päälle niin johonkinhan se on purettava.

Ensimmäinen varsinainen ajatustenvaihto häistä Sopulin kanssa tehty! Rustasin taas uuden version pääpiirteistä ja suurista kuvioista (vähän niistä pienistäkin), joita olin ehtinyt suunnitella sulhoakin silmällä pitäen. Mitään moitittavaa ei ainakaan löytynyt. Johtuiko se sitten siitä, kun lupasin, että saa rauhassa katsoa illan jääkiekkomatsin, mutta lukaisi kyllä listan läpi hyväksyvästi nyökytellen ja isossa osassa oltiin samoilla linjoilla. Eräs kohta sai jopa kannatusta: booliastiat The legend of Zelda- videopelin tyyliin. Toiseen pönttöön punaista hela-juomaa ja toiseen sinistä mana-juomaa.
   Tästä saattaa saada jo vähän esimakua, että mitään perinteisiä vaaleanpuna-mintunvihreitä blingbling-häitä meille ei ole tulossa, vaan vedämme homman maaliin omalla tyylillämme. Tästä pääsemme sopivasti aasinsiltana sekä pieniin mietittyihin yksityiskohtiin, kuin siihenkin millaisia ihmisiä täällä ruudun takana hyörii.

Häitä siis suunnittelemme viettävämme kotikonnuillamme Etelä-Karjalassa. Pari vaihtoehtoa jo on mutta katsotaan niitä sitten lähempänä. Pääasia on, että juhlia voi myös ulkona, paikalle on mahdollista tuoda omat juomat ja ehkä ruoatkin, ja isona plussana olisi saunomismahdollisuus jatkoja ajatellen. Vieraita näillä näkymin olisi tulossa jotain 50 ja 70 väliltä.

         

Yleisilmeeseen tai jonkinlaiseen teemaan kuuluisi mahdollisesti metsä, fantasia, loitsut, kierrätys, maanläheisyys, puutarhajuhla, ja ennen kaikkea rento iloinen fiilis.
   Muutama muu mainittava ja minulle(meille) tärkeä seikka on vuorovaikutus vieraiden kanssa. Itse rakastan osallistuvia leikkejä ja pelejä mutta pakkopullaa en tahdo kellekään meidän juhlissa syöttää. 
   Aikaa seurusteluun. Tahdomme molemmat ehdottomasti rennot, hauskat juhlat, joissa saa nauraa ja olla oma itsensä. Lämpöä ja rakkautta unohtamatta.
   Puheita on ihana kuulla, ja tottahan niitä toivomme. Jo traditioksi on päässyt syntymään katraamme vanhin veli, joka on lonkalta pitänyt puheet kahdelle vanhemmalle veljelleni heidän häissään. 
   Omaa ammattiani sivuuttaen toivon häistämme otettavan paljon valokuvia ja videoita. Erityisesti himoitsen ikuistettavan tilannekuvia ja iloisia vieraita. Kertakäyttökamerat tai paparazzitehtävä (tai molemmat) siis pöytiin!
   Olen jo kaavaillut hempeinä hetkinäni mitä tahdon sanoa vieraillemme, sekä tietysti omalle puoliskolleni. Puhe olisi kiva pitää kaikille mutta omat vihkivalat taas tuntuisivat todella merkittäviltä ja uskoisin meidän sellaiset raapustavankin onnistuneesti.
  Vihkijä juhlapaikalle. Tämä on itsestäänselvyys.
Viimeiseksi näistä isommista kuvioista voisi mainita, että minua ei omissa häissäni kiinnosta morsiamen saattamisen alkuperäiset syyt ja jokseekin arveluttavat perinteet, vaan tahdon liittää kaksi ihmistä tuohon hetkeen rakkaudesta. Alun perin ajattelin, että biologinen isäni saattaisi minut alkumatkan, sitten isäpuoleni saattaisi lopun matkaa Sopulin luo, mutta katsotaan näitäkin käytännössä sitten lähempänä.

Ihan jotta tämä postaus ei venähtäisi, niin jätetään pienemmät kuviot ja suunnitelmat toiseen kertaan. Tästä sai paljon inspiraatiota ja ideaa mistä kirjoitella myöhemmin ja paljon onkin kerrottavaa. Tämän postauksen myötä päätin myös, että hitot minä salailemaan kuka tai millainen ihminen olen. Eli jonkinlaista esittelyäkin siis kai luvassa myöhemmin ja taatusti kirjoittaminen helpottuu kun ei tarvitse peitellä mitään. Mistähän johtuu joillekin bloggareille tyypillinen salamyhkäisyys?

Matka joulumaahan

Päästiin kuin päästiinkin joulunviettoon kotikonnuille, kissakuoron saattamana. Matka oli nelijalkaisille niin ikävä, että päätimme viettää seuraavat joulut ihan vain kotona mikäli hoitajaa ei löydy.

Vanhemmille päästyämme meitä odotti Sopulin jo pitkään toivoma kodinkone kihlajaislahjana suloisen, äipän tekemän kortin kera. Hieman silmänurkat pääsivät kostumaan kun ei osattu odottaa onnentoivomuksia kummempaa. Lapset olivat osin uteliaita, osin kauhusta tutisevia päästessään kantokopeistaan tutkimaan joulunajan kotiaan. Raukkaparat.

Kisulauma jätettiin "mummolaan" hoitoon ja matka jatkui Sopulin vanhemmille joulun viettoon. Hymyissä suin tuli täälläkin onnitteluja ja operaatio perheille kertominen on nyt puolessa välissä. Vielä huomenna näemme loput perheistämme ja osan kotipuolen kavereista.

Tämän päivän tavoitteen mukaisesti rauhoitutaan, syödään ja levätään hyvin.

Joulumieltä!

How much is the fish?

Olemme Sopulin kanssa puhuneet häistä useasti ja joskus pari-kolme vuotta sitten jo väläytettiin ilmoille puolitosissaan, että mentäisikö naimisiin. Aika ei tietenkään ollut oikea ja meillä oli vielä isoja asioita kohdattavanamme. Siitä huolimatta olemme slloin tällöin ohimennen uteliaina pohdiskelleet minkälaiset häät haluamme. Lähtökohtana kummallakin on se, että tosiaan haluamme häät, emmekä mene maistraatissa naimisiin. Yksi syy tälle on se, että pidämme ajatuksesta tuoda kaksi porukkaa yhteen. Omat perheemme ja ystävämme yhdeksi illaksi yhdeksi kokonaiseksi.
   Minä en lapsena häistäni haaveillut mutta tässä pari vuotta vierähtäneenä, kuten ensimmäisessä blogitekstissäni mainitsinkin, olen jo unelmoinut lähes kaiken valmiiksi. No ei sentään, otan haaveilun haaveiluna ja tottakai me suunnittelemme häämme lopulta yhdessä.

Mutta jotainhan sitä saa paperille jo luonnostella, ihan omaksi ilokseen.

Vähän tuossa pari päivää kihlautumisesta uskalsin vihiä, koska olisi Sopulin mielestä ajankohtaista tehdä unelmat tosiksi. Minä tosiaan olin jo suunnitellut, että jos sen pari vuotta säästeltäisiin, niin saisimme itse maksettua häät pienistä tuloistamme. Vuosi 2020 myös houkuttelisi tasavuosikymmenen takia, vaikka numerot eivät varsinaisesti ole minulle tärkeä asia. Sopuli taas oli ajatellut juhlia vasta useiden vuosien päähän. Enkä ihmettele. Jo kosinta oli hänelle valtava askel ja teon paikka. En halua hoppuilla itsekään vaikka ajatus häiden varsinaisesta suunnittelusta kutkuttaakin.

Toissapäivänä oli ensimmäinen päivä sitten sunnuntain kun täytyi palata maan kamaralle sieltä ihanasta rakkaudenhuumahattarasta. Päivän suunnitelmat menivät uusiksi jo päivällä kun auto ei kylmyyttään startannut, joten joululahjaostoksille lähtö peruuntui. Samoin peruuntui suunnitelma nähdä erästä ihmistä ja näin ollen siis maattiin sohvalla väsyneinä koko turha päivä. Olen vähän herkkis jos suunnitelmat muuttuvat, saati peruuntuvat kokonaan. Tämä joulunalusaika on muutenkin todella stressaavaa kun kotikulmilla täytyisi käydä ja ihmisiä tavata luvattoman lyhyessä ajassa, eikä asioita suinkaan helpota kun lemmikeille ei saakaan hoitajaa.
   Anyway, siinä siis illalla harmistuneena hattarahössötysfiiliksen muututtua tavalliseksi tylsäksi arjeksi lohduttauduin kirjaamalla todella karkeaa hääbudjettia. Alunperin meistä muutamien tuhansien satsaaminen hääpäivään tuntui kohtuulliselta mutta minä hääblogeja lukeneena saatoin vähän muuttaa mieltäni. En suinkaan oleta meidän käyttävän kymppitonnia juhlimiseen mutta päätin, että se on hyvä katto (Sopulia en ole uskaltanut vielä varoittaa asiasta). Budjetoin mieleeni tulleita asioita osittain yläkanttiin ja halutessani pitää jalat maassa ja järjen päässäni, ymmärrän etten tule saamaan läheskään kaikkea toivomaani. Tässä budjetissa on mm. Dj/bändi n. tonnin pintaan budjetoituna, vaikka yhtä mahdollinen vaihtoehto on saada Sopulin kavereita ynnä muita musikantti-ihmisiä soittamaan vaikka jami-mielessä iltaa kohden kun tunnelma on saatu kohdilleen.

Aloitin itseasiassa tämän tekstin kirjoittamisen jo eilen ja olin jo puolivälissä kertomassa kaikki yksityiskohdat budjettisuunnitelmastani, mutta päätin jättää jokaiselle yksityiskohdalle tilaa fiilistellä myöhemmissä kirjoituksissa. Ei makeaa mahan täydeltä, joten tässä se nyt tulee, todella karkea arvio:


Puku 600
Meikki 100
Kengät 30
Kampaus 10
Hiuskoristus 30
Korut 0
Alusvaatteet 30
Sukkanauha 5
"Yllätysmomentti" 300

Sopulin puku kaikkineen 600

Paikka 0-1000
Bändi/Dj 1200
Paikkaan liittyvät muut kulut 1000
Kuvaaja 1000

Vihkijä 250

Ruoka 1800
Juomat 800

Koristelu 300

Kutsut 100
Postimerkit 50

Vihkisormukset 500
Huomen/kaasojen/BM lahjat 360

Yht. n. 8000 - 10 000

Pohdin, että jos saisimme joka kuukausi tammikuusta lähtien n. 200e säästöön, niin meillä olisi puolentoista vuoden päästä kasassa 3600e, ynnä mahdolliset isommat säästöerät. Tällä hetkellä Sopuli siis opiskelee ja minä aloitan iltalukion ohella töiden etsimisen. Toivottavasti siis saadaan vähän vakaammat tulot tässä häitä vartotessa.

Jotain uutta, jotain vanhaa

Viime viikonlopun ja tämän viikon alun hämmennyksestä on miten ja kuten nyt toivuttu. Vielä toisinaan sitä tulee mietittyä onko tämä kaikki totta, mutta uskottava se kai on kun päivä toisensa jälkeen sormus on yhä sormessani, ja eilisestä päivästä lähtien myös mieheni -jota kutsukaamme täst edes vaikka Sopuliksi- sormessa.

Saunassa eilen pähkäilin näitä aivan uusia tunteita ja tuntemuksiani. Kaikki tuntuu muuttuneen, eikä vain suhteeni Sopuliin, vaan asenteeni koko elämääni. Hyvin pitkästä aikaa minulla on tunne, että elämä on hallinnassani. Sen sijaan että olisin Kehä III:n liikenteen vietävänä, olenkin nyt keskellä tuota moottoritietä. Autossa. Ja minä sitä ohjaamassa. Ja ai että, huomaan ohjaavani sitä aika hyvin!
   Tilanteen hallitsemisesta voisin raottaa sen verran, että näin eilen yhtä viikonlopun tapahtumiin osallisena ollutta ihmistä, ja normaalista impulssien vietävänä olemisesta poiketen osasin pitää pääni kylmänä, enkä jäänyt tilanteeseen, johon mieli kyllä kovasti veti. Sen sijaan hoidin hoidettavana olleen asiani kaupungilla pois alta ja vasta sen jälkeen palasin tämän ihmisen pariin.
    Kryptistä, tiedän, mutta en halua vielä tässä vaiheessa valottaa hirveästi henkilökohtaista elämääni.

Saunan tunnelmiin palaten, en vielä osaa sanoittaa näitä uusia tunteita. Osasin vain esittää itselleni kysymyksiä: Olenko vieläkin epävarma suhteen vuoksi, ovatko asiat oikeasti muuttuneet paremmiksi? -En, olen varma. Luotanko? -Luotan. Olenko onnellinen? -Olen.
   Koen kuitenkin olevani yhä minä, se sama ihminen, joka olin vain hetkiä takaperin. Jotain hyvää ja pelottavalla tavalla uutta ja hämmentävää kuitenkin tapahtui meidän molempien sisällä, ja tästä todisteena on kyky puhua näistä asioista uudella tavalla.
   Kaikki se epävarmuus ja sanaton kalvava tunne, jota kannoimme seitsemän vuoden ajan, on nyt muuttanut muotoaan.

Se kaikki on valettu sormiimme lupauksiksi olla, rakastaa, kunnioittaa, olla pelkäämättä, tahtoa ja luottaa.

Sopuli valitsi itselleen hopeisen, simppelin sormuksen, jonka voisi sitten sormusasioita enemmän mietittyään tarvittaessa vaihtaa toiseen omalta tuntuvampaan kihlaan, tai lopulta vihkiin. Minulle hän oli valinnut valkokultaisen siron sormuksen, jossa ikäänkuin kietoutuu kaksi... öh, asiaa toisiinsa ja joiden välissä killuttaa 16 aitoa timanttia! Hassua kyllä, en olisi itse koskaan valinnut timanttisormusta mutta olen vain onnellinen olevani Sopulin mielestä timanttien arvoinen. Sormus on muutenkin täydellinen. Ihan nappivalinta ja kokokin on oikea Sopulin tehtyä hieman salapoliisityötä toisilla sormuksillani <3