Ovi salaiseen puutarhaan

Uskallan nyt tehdä vastoin suosituksia ja postailla inspiraatiokuvia suoraan Pinterestistä, sillä en äkkiseltään ja laiskuuttani löytänyt sivustoa josta löytäisin ilmaisia kuvia. Blogini ei myöskään ole missään nimessä kaupallista tarkoitusta varten. Anteeksi jo etukäteen, olen huono ihminen. 

Eli itse asiaan. Häät ovat vielä valovuosien päässä, eikä kihloistammekaan ole paria viikkoa pidempään. Vuosikin vaihtuu vasta muutaman päivän kuluttua mutta mitäpä tuosta. Häähöplä kun iskee päälle niin johonkinhan se on purettava.

Ensimmäinen varsinainen ajatustenvaihto häistä Sopulin kanssa tehty! Rustasin taas uuden version pääpiirteistä ja suurista kuvioista (vähän niistä pienistäkin), joita olin ehtinyt suunnitella sulhoakin silmällä pitäen. Mitään moitittavaa ei ainakaan löytynyt. Johtuiko se sitten siitä, kun lupasin, että saa rauhassa katsoa illan jääkiekkomatsin, mutta lukaisi kyllä listan läpi hyväksyvästi nyökytellen ja isossa osassa oltiin samoilla linjoilla. Eräs kohta sai jopa kannatusta: booliastiat The legend of Zelda- videopelin tyyliin. Toiseen pönttöön punaista hela-juomaa ja toiseen sinistä mana-juomaa.
   Tästä saattaa saada jo vähän esimakua, että mitään perinteisiä vaaleanpuna-mintunvihreitä blingbling-häitä meille ei ole tulossa, vaan vedämme homman maaliin omalla tyylillämme. Tästä pääsemme sopivasti aasinsiltana sekä pieniin mietittyihin yksityiskohtiin, kuin siihenkin millaisia ihmisiä täällä ruudun takana hyörii.

Häitä siis suunnittelemme viettävämme kotikonnuillamme Etelä-Karjalassa. Pari vaihtoehtoa jo on mutta katsotaan niitä sitten lähempänä. Pääasia on, että juhlia voi myös ulkona, paikalle on mahdollista tuoda omat juomat ja ehkä ruoatkin, ja isona plussana olisi saunomismahdollisuus jatkoja ajatellen. Vieraita näillä näkymin olisi tulossa jotain 50 ja 70 väliltä.

         

Yleisilmeeseen tai jonkinlaiseen teemaan kuuluisi mahdollisesti metsä, fantasia, loitsut, kierrätys, maanläheisyys, puutarhajuhla, ja ennen kaikkea rento iloinen fiilis.
   Muutama muu mainittava ja minulle(meille) tärkeä seikka on vuorovaikutus vieraiden kanssa. Itse rakastan osallistuvia leikkejä ja pelejä mutta pakkopullaa en tahdo kellekään meidän juhlissa syöttää. 
   Aikaa seurusteluun. Tahdomme molemmat ehdottomasti rennot, hauskat juhlat, joissa saa nauraa ja olla oma itsensä. Lämpöä ja rakkautta unohtamatta.
   Puheita on ihana kuulla, ja tottahan niitä toivomme. Jo traditioksi on päässyt syntymään katraamme vanhin veli, joka on lonkalta pitänyt puheet kahdelle vanhemmalle veljelleni heidän häissään. 
   Omaa ammattiani sivuuttaen toivon häistämme otettavan paljon valokuvia ja videoita. Erityisesti himoitsen ikuistettavan tilannekuvia ja iloisia vieraita. Kertakäyttökamerat tai paparazzitehtävä (tai molemmat) siis pöytiin!
   Olen jo kaavaillut hempeinä hetkinäni mitä tahdon sanoa vieraillemme, sekä tietysti omalle puoliskolleni. Puhe olisi kiva pitää kaikille mutta omat vihkivalat taas tuntuisivat todella merkittäviltä ja uskoisin meidän sellaiset raapustavankin onnistuneesti.
  Vihkijä juhlapaikalle. Tämä on itsestäänselvyys.
Viimeiseksi näistä isommista kuvioista voisi mainita, että minua ei omissa häissäni kiinnosta morsiamen saattamisen alkuperäiset syyt ja jokseekin arveluttavat perinteet, vaan tahdon liittää kaksi ihmistä tuohon hetkeen rakkaudesta. Alun perin ajattelin, että biologinen isäni saattaisi minut alkumatkan, sitten isäpuoleni saattaisi lopun matkaa Sopulin luo, mutta katsotaan näitäkin käytännössä sitten lähempänä.

Ihan jotta tämä postaus ei venähtäisi, niin jätetään pienemmät kuviot ja suunnitelmat toiseen kertaan. Tästä sai paljon inspiraatiota ja ideaa mistä kirjoitella myöhemmin ja paljon onkin kerrottavaa. Tämän postauksen myötä päätin myös, että hitot minä salailemaan kuka tai millainen ihminen olen. Eli jonkinlaista esittelyäkin siis kai luvassa myöhemmin ja taatusti kirjoittaminen helpottuu kun ei tarvitse peitellä mitään. Mistähän johtuu joillekin bloggareille tyypillinen salamyhkäisyys?

Matka joulumaahan

Päästiin kuin päästiinkin joulunviettoon kotikonnuille, kissakuoron saattamana. Matka oli nelijalkaisille niin ikävä, että päätimme viettää seuraavat joulut ihan vain kotona mikäli hoitajaa ei löydy.

Vanhemmille päästyämme meitä odotti Sopulin jo pitkään toivoma kodinkone kihlajaislahjana suloisen, äipän tekemän kortin kera. Hieman silmänurkat pääsivät kostumaan kun ei osattu odottaa onnentoivomuksia kummempaa. Lapset olivat osin uteliaita, osin kauhusta tutisevia päästessään kantokopeistaan tutkimaan joulunajan kotiaan. Raukkaparat.

Kisulauma jätettiin "mummolaan" hoitoon ja matka jatkui Sopulin vanhemmille joulun viettoon. Hymyissä suin tuli täälläkin onnitteluja ja operaatio perheille kertominen on nyt puolessa välissä. Vielä huomenna näemme loput perheistämme ja osan kotipuolen kavereista.

Tämän päivän tavoitteen mukaisesti rauhoitutaan, syödään ja levätään hyvin.

Joulumieltä!

How much is the fish?

Olemme Sopulin kanssa puhuneet häistä useasti ja joskus pari-kolme vuotta sitten jo väläytettiin ilmoille puolitosissaan, että mentäisikö naimisiin. Aika ei tietenkään ollut oikea ja meillä oli vielä isoja asioita kohdattavanamme. Siitä huolimatta olemme slloin tällöin ohimennen uteliaina pohdiskelleet minkälaiset häät haluamme. Lähtökohtana kummallakin on se, että tosiaan haluamme häät, emmekä mene maistraatissa naimisiin. Yksi syy tälle on se, että pidämme ajatuksesta tuoda kaksi porukkaa yhteen. Omat perheemme ja ystävämme yhdeksi illaksi yhdeksi kokonaiseksi.
   Minä en lapsena häistäni haaveillut mutta tässä pari vuotta vierähtäneenä, kuten ensimmäisessä blogitekstissäni mainitsinkin, olen jo unelmoinut lähes kaiken valmiiksi. No ei sentään, otan haaveilun haaveiluna ja tottakai me suunnittelemme häämme lopulta yhdessä.

Mutta jotainhan sitä saa paperille jo luonnostella, ihan omaksi ilokseen.

Vähän tuossa pari päivää kihlautumisesta uskalsin vihiä, koska olisi Sopulin mielestä ajankohtaista tehdä unelmat tosiksi. Minä tosiaan olin jo suunnitellut, että jos sen pari vuotta säästeltäisiin, niin saisimme itse maksettua häät pienistä tuloistamme. Vuosi 2020 myös houkuttelisi tasavuosikymmenen takia, vaikka numerot eivät varsinaisesti ole minulle tärkeä asia. Sopuli taas oli ajatellut juhlia vasta useiden vuosien päähän. Enkä ihmettele. Jo kosinta oli hänelle valtava askel ja teon paikka. En halua hoppuilla itsekään vaikka ajatus häiden varsinaisesta suunnittelusta kutkuttaakin.

Toissapäivänä oli ensimmäinen päivä sitten sunnuntain kun täytyi palata maan kamaralle sieltä ihanasta rakkaudenhuumahattarasta. Päivän suunnitelmat menivät uusiksi jo päivällä kun auto ei kylmyyttään startannut, joten joululahjaostoksille lähtö peruuntui. Samoin peruuntui suunnitelma nähdä erästä ihmistä ja näin ollen siis maattiin sohvalla väsyneinä koko turha päivä. Olen vähän herkkis jos suunnitelmat muuttuvat, saati peruuntuvat kokonaan. Tämä joulunalusaika on muutenkin todella stressaavaa kun kotikulmilla täytyisi käydä ja ihmisiä tavata luvattoman lyhyessä ajassa, eikä asioita suinkaan helpota kun lemmikeille ei saakaan hoitajaa.
   Anyway, siinä siis illalla harmistuneena hattarahössötysfiiliksen muututtua tavalliseksi tylsäksi arjeksi lohduttauduin kirjaamalla todella karkeaa hääbudjettia. Alunperin meistä muutamien tuhansien satsaaminen hääpäivään tuntui kohtuulliselta mutta minä hääblogeja lukeneena saatoin vähän muuttaa mieltäni. En suinkaan oleta meidän käyttävän kymppitonnia juhlimiseen mutta päätin, että se on hyvä katto (Sopulia en ole uskaltanut vielä varoittaa asiasta). Budjetoin mieleeni tulleita asioita osittain yläkanttiin ja halutessani pitää jalat maassa ja järjen päässäni, ymmärrän etten tule saamaan läheskään kaikkea toivomaani. Tässä budjetissa on mm. Dj/bändi n. tonnin pintaan budjetoituna, vaikka yhtä mahdollinen vaihtoehto on saada Sopulin kavereita ynnä muita musikantti-ihmisiä soittamaan vaikka jami-mielessä iltaa kohden kun tunnelma on saatu kohdilleen.

Aloitin itseasiassa tämän tekstin kirjoittamisen jo eilen ja olin jo puolivälissä kertomassa kaikki yksityiskohdat budjettisuunnitelmastani, mutta päätin jättää jokaiselle yksityiskohdalle tilaa fiilistellä myöhemmissä kirjoituksissa. Ei makeaa mahan täydeltä, joten tässä se nyt tulee, todella karkea arvio:


Puku 600
Meikki 100
Kengät 30
Kampaus 10
Hiuskoristus 30
Korut 0
Alusvaatteet 30
Sukkanauha 5
"Yllätysmomentti" 300

Sopulin puku kaikkineen 600

Paikka 0-1000
Bändi/Dj 1200
Paikkaan liittyvät muut kulut 1000
Kuvaaja 1000

Vihkijä 250

Ruoka 1800
Juomat 800

Koristelu 300

Kutsut 100
Postimerkit 50

Vihkisormukset 500
Huomen/kaasojen/BM lahjat 360

Yht. n. 8000 - 10 000

Pohdin, että jos saisimme joka kuukausi tammikuusta lähtien n. 200e säästöön, niin meillä olisi puolentoista vuoden päästä kasassa 3600e, ynnä mahdolliset isommat säästöerät. Tällä hetkellä Sopuli siis opiskelee ja minä aloitan iltalukion ohella töiden etsimisen. Toivottavasti siis saadaan vähän vakaammat tulot tässä häitä vartotessa.

Jotain uutta, jotain vanhaa

Viime viikonlopun ja tämän viikon alun hämmennyksestä on miten ja kuten nyt toivuttu. Vielä toisinaan sitä tulee mietittyä onko tämä kaikki totta, mutta uskottava se kai on kun päivä toisensa jälkeen sormus on yhä sormessani, ja eilisestä päivästä lähtien myös mieheni -jota kutsukaamme täst edes vaikka Sopuliksi- sormessa.

Saunassa eilen pähkäilin näitä aivan uusia tunteita ja tuntemuksiani. Kaikki tuntuu muuttuneen, eikä vain suhteeni Sopuliin, vaan asenteeni koko elämääni. Hyvin pitkästä aikaa minulla on tunne, että elämä on hallinnassani. Sen sijaan että olisin Kehä III:n liikenteen vietävänä, olenkin nyt keskellä tuota moottoritietä. Autossa. Ja minä sitä ohjaamassa. Ja ai että, huomaan ohjaavani sitä aika hyvin!
   Tilanteen hallitsemisesta voisin raottaa sen verran, että näin eilen yhtä viikonlopun tapahtumiin osallisena ollutta ihmistä, ja normaalista impulssien vietävänä olemisesta poiketen osasin pitää pääni kylmänä, enkä jäänyt tilanteeseen, johon mieli kyllä kovasti veti. Sen sijaan hoidin hoidettavana olleen asiani kaupungilla pois alta ja vasta sen jälkeen palasin tämän ihmisen pariin.
    Kryptistä, tiedän, mutta en halua vielä tässä vaiheessa valottaa hirveästi henkilökohtaista elämääni.

Saunan tunnelmiin palaten, en vielä osaa sanoittaa näitä uusia tunteita. Osasin vain esittää itselleni kysymyksiä: Olenko vieläkin epävarma suhteen vuoksi, ovatko asiat oikeasti muuttuneet paremmiksi? -En, olen varma. Luotanko? -Luotan. Olenko onnellinen? -Olen.
   Koen kuitenkin olevani yhä minä, se sama ihminen, joka olin vain hetkiä takaperin. Jotain hyvää ja pelottavalla tavalla uutta ja hämmentävää kuitenkin tapahtui meidän molempien sisällä, ja tästä todisteena on kyky puhua näistä asioista uudella tavalla.
   Kaikki se epävarmuus ja sanaton kalvava tunne, jota kannoimme seitsemän vuoden ajan, on nyt muuttanut muotoaan.

Se kaikki on valettu sormiimme lupauksiksi olla, rakastaa, kunnioittaa, olla pelkäämättä, tahtoa ja luottaa.

Sopuli valitsi itselleen hopeisen, simppelin sormuksen, jonka voisi sitten sormusasioita enemmän mietittyään tarvittaessa vaihtaa toiseen omalta tuntuvampaan kihlaan, tai lopulta vihkiin. Minulle hän oli valinnut valkokultaisen siron sormuksen, jossa ikäänkuin kietoutuu kaksi... öh, asiaa toisiinsa ja joiden välissä killuttaa 16 aitoa timanttia! Hassua kyllä, en olisi itse koskaan valinnut timanttisormusta mutta olen vain onnellinen olevani Sopulin mielestä timanttien arvoinen. Sormus on muutenkin täydellinen. Ihan nappivalinta ja kokokin on oikea Sopulin tehtyä hieman salapoliisityötä toisilla sormuksillani <3

One dream to rule our life

Kaikki teitävät, ettei elämässä juuri koskaan mikään mene suunnitellusti. Tämä seikka heittäytyi taas märkänä rättinä kasvoilleni viikonloppuna, jolloin piti viettää rento ja hauska ilta tärkeiden ihmisten kanssa.

Vaikka elämämme on rauhoittunut paljon siitä mitä se joskus oli, alkoholi virtaa silti tasaisen epätasaiseen tahtiin ja on arjessa mukana kuin käsilaukku. Alkoholia virtasi siis myös perjantai-iltana kun vietimme iltaa meillä. Skippaan tarkemmat tapahtumat kuitenkin itseäni ja kaikkia mukana olleita kunnioittaen ja kerron vain siitä kun itkin lauantaina itseni uneen humalan ja krapulan sotkemana, hämmentyneenä ja pettyneenä ihmisrauniona. 

   Vähintään yhtä sekaisin olin kuitenkin seuraavana (ilta-)päivänä kun avomieheni herätti minut keskustelemaan kanssaan. 

Olen anteeksiantava ihminen. Tahdon nähdä ihmisissä aina jotain hyvää. Arvostan itsensä tutkimista, henkistä kehitystä ja kypsymistä. Arvostan ymmärrystä ja myötätuntoa. En ole ehkä seudun ehjin ihminen mutta arvostan myös itseäni. Tästä syystä olin jo valmis luopumaan elämästäni ja yhteisestä menneisyydestä avopuolisoni kanssa. Hän oli mielestäni jo tehnyt kantansa seväksi mutta annoin hänen puhua. Ja hän puhui. 

Tärkeinpänä asiana poimin tähän tekstiin vain sen, että hän oli koko aamun ja päivän miettinyt edellisen vuorokauden tapahtumia ja myönsi olleensa väärässä. Myönnettäkööt, että olin myös kuullut tuon joskus aiemminkin. 

Olen aina toivonut, että saisin palasen sellaista parisuhdetta, jossa otettaisi yhteisiä selfieitä, julkaistaisiin ne rakkauden tunnustuksin facebookissa ja otettaisi kuva kaikista yhdessä nautituista kynttiläillallisista ja käytäisi yhdessä salilla kaksi kertaa viikossa. Olisi siisti koti ja koira ja kummallakin vakiotyö tai koulu jossa opiskella.

  Totuus kuitenkin on se, että emme vain sovi sellaiseen muottiin. Meillä on rakkautta, meillä on huumoria, meillä on hyviä keskusteluja. Meillä on koti, joka etsii uomaansa. Meillä on myös opintoja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Meillä on meidän näköinen tarina ja meidän näköinen elämä. Meillä on myös meidän näköiset kivikot ja karikot. Ja meidän on uskottava siihen, että se on aivan yhtä hyvä ja arvokas parisuhde kuin kellä tahansa toisella. 

Kerroin aiemmassa tekstissäni, että olen uskaltanut haaveilla avopuolisoni kosivan minua joku kaunis päivä romanttisesti jossain merkittävässä paikassa tai erityisenä ajankohtana. Olisihan se upeaa, että niin merkittävä tapahtuma tulisi yllätyksenä ja viimeistä piirtoa myöten suunniteltuna ruusuin ja kuohuviinein. En kuitenkaan kertonut, että ennen kaikkea haaveilin siitä, että kosinta tulisi juuri miehen itsensä haluamana, ei kenenkään (erityisesti minun) painostamana tai muuten vain velvollisuuden tunteesta. Haaveilen, että hän kosisi rakkaudesta. 

Ja niin hän teki. 

Pöhnäisenä herätessäni tukka pystyssä ja edellisen illan meikit naamalla. Istuin sängyllä peittoon kääriytyneenä kun hän kertoi, ettei halua elää ilman minua, ettei voi elää ilman minua. Ja että hän rakastaa vain ja ainoastaan minua, enemmän kuin mitään muuta. Ja polvistuessa sänkymme viereen ja pyytäessään minua vaimokseen, ja siihen lainkaan epäröimättä suostuessani, hän sanoi että teen hänet valtavan onnelliseksi. Ja se oli kaikki mitä olen koskaan häneltä toivonut kuulevani. Että hän on onnellinen ja minä olen nyt ja aina osa sitä onnea. 

Asiat eivät mene juuri koskaan suunnitellusti, mutta ne voivat mennä silti yhtä hyvin. 

Sain sormukseni ja sain mieheni. Ja nyt saan ihan luvan kanssa haaveilla, suunnitellakin meidän häitä, jotka tulemme viettämään kun aika siihen on kypsä ( eli kun rahat on kasassa :D ).

Näihin tunnelmiin. <3

One ring to rule my dreams

Tekniikan ihmelapsi tutussa ympäristössä, voisiko uuden blogin aloittaminen olla tästä yhtään helpompaa? ^_^
    -No voisi.

Jostain kumman syystä Blogger tuntuu, näyttää ja kuulostaa heprealta, vaikka muutamiakin enemmän tai vähemmän käytössä olleita blogeja on tullut täällä harrastettua. Nyt jälleen vuosien tauon jälkeen, hääblogeista inspiroituneena (ja omasta haaveilevana) päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja perustaa blogin lemmenkipeänä avovaimona tulevaa varten: jospa siis vuosien odottelun jälkeen tuo toinen puolisko vihdoin ja viimein rohkaistuisi kosaisemaan.

Ei kai haaveilussa mitään pahaa ole? Ja ei kai hienovarainen (lähes viikottainen) vihjaileminen ole painostamista? Ja ei kai siinä nyt mitään ihmeellistä voi olla, että tässä pari vuotta kosinnasta haaveltuani olen mielessäni jo järjestänyt meidän häät kakkukoristeita ja juhlapaikkaa myöten... Pahimpina kausina hääblogeja tuntitolkulla yhteen menoon luettuani olen nähnyt öittäin unta häistämme ja polttaritkin on jo unimaailmassa pidetty. Joten ehkäpä tämän kaiken häähaaveilun voisi ihan luvan kanssa ja mielenterveyttä säästääkseni purkaa tänne tuttuakin tutumpaan, helppokäyttöiseen ja monipuoliseen blogiin *khöm* - kunhan tämä tästä.

Summa summarum, en vielä tiedä mihin suuntaan tämä on menossa ja haluanko esimerkiksi pitää blogin julkisena vai pelkästään itseäni varten päiväkirjana. Ideaalimaailmassanihan siis odottelen tuon maagisen rakkaudenosoituksen eli rinkuloinnin tapahtuvan piakkoin, kenties vielä tämän vuoden puolella joulupöydän ääressä perheen läsnä ollessa, tai uuden vuoden aattona romanttisesti ilotulitteiden paukkeessa.
    Suas ny nähä.
Jos näin käy, niin blogini saa sen alkuperäisen tarkoituksensa, eli toimia ihkaomana hääbloginani niille hamassa tulevassa pidettäville juhlille, mutta jos ei niin jatketaan kai haaveilua tai kirjoitellaan blogia hääaiheisista unista ja meidän lemmikkikissoista.

Ciao!